Meistä kirjoitettua.
Täältä löydät artikkeleita joissa olemme mukana.
Silloin, nyt ja sitten erään sateenkaariseniorin kirjeenvaihdossa 1960–1970 (Kokkonen 2024).
Tutkielmassani olen tutkinut erään suomenruotsalaisen homomiehen, "Hugo Svenssonin", kirjeiden kautta hänen käsityksiään seksuaalisuudesta, rakkaudesta, historiasta ja yhteiskunnasta. Kirjeenvaihtoaineisto koostuu Hugon ja ruotsalaisen RFSL-järjestön aktiivin Raymond Staafin välisistä kirjeistä. Hugo oli itsekin järjestön jäsenenä helmikuusta 1960 ainakin toukokuuhun 1970, jolloin viimeinen aineistoon kuuluva kirje on kirjattu. Todennäköisesti Hugo menehtyi vuoden 1970 aikana, eikä siten aivan ennättänyt kokea kovasti odottamaansa dekriminalisointia ja sen mahdollistamaa asteittaista vapautumista. Kuollessaan hän oli 75-vuotias. Sikäli olen jo otsikkotasolla huomioinut hänet sateenkaariseniorina.
Kaiken kaikkiaan tutkielma on sekä biografinen kartoitus Hugon elämästä että myös kuvaus vähemmistöstressistä, seksuaalisuudesta, ikääntymisestä ja erityisesti sateenkaariseniorin kokemuksista 1900-luvun Suomessa ja ohuesti myös Ruotsissa. Henri Kokkonen Tampere
Yle.fi 55 vuotta kaapissa
Tiia Hirvelä eli vuosikymmeniä väärässä sukupuolessa. Elämä kuljetti pitkään avioliittoon ja suurperheen perustamiseen, kunnes hän lopulta päätti kertoa totuuden itsestään.
Sateenkaariseniorien Pentin ja Jyrin tarina Kotiliedessä Lue juttu tästä
Pari on pitänyt yhtä jo 18 vuoden ajan.
Pentti :”Enää en ole millään tavalla rikkinäinen. Päinvastoin, olen eheytynyt yhteisten vuosiemme aikana. Ne ovat olleet elämäni parasta aikaa”, hän jatkaa.
VIVA lehti numero 4 3.4 2023
Riston haastattelu LUE SE TÄSTÄ